Vallattu kaupunkikaava

Opin, että Moldovassa kaikki on korruption läpitunkemaa. Kaupunkitila pääkaupunki Chisinaussa on äärimmäisen kaupallistunutta, ränsistynyttä, ja asukkaiden luottamus sen muutoksen ennakoitavuuteen on jatkuvalla koetuksella. Oberliht-taidejärjestön vetäjä Vladimir Us sanoi vuosi sitten tavatessamme, että Moldovassa ei ole julkista tilaa.

Siksi oli kiva nähdä millaisia hankkeita Oberliht oli pystynyt Chisinaussa toteuttamaan vähillä resursseillaan. Hanketuottaja ja antropologi Anfisa Voitenco kierrätti meitä muun muassa leikkipuistossa, jonka Oberliht oli perustanut kymmenen vuotta sitten ja jonka kunnosta se huolehti nyttemmin jo aikuistuneiden naapuruston asukkaiden (entisten leikkijöiden) kanssa. Tienoolle oli noussut uusia asuintaloja, joiden asuntojen hintoja tämä vallattu kaupunkitila oli onnistunut jo nostamaan. Lisäksi kortteli oli ilmeisesti virallisesti kaavoitettu leveäksi kaupunkibulevardiksi (prospekt) jonka rakentamisen uhkaa pientalojen asukkaat joutuivat pelkäämään. Puisto oli kuitenkin saanut jonkinlaisen semivirallisen statuksen myös kaavoittajien silmissä, mikä jarrutti gryndereiden haaveita.

Ajattelin, että Anfisan esittelemä asukaspuisto oli kuin käänteinen Manhattanin Skyline: pre-industriaalinen kaupunkitila, joka loi viihtyisyyttä käyttäjilleen. Potentiaalin toteutumattomuus voi olla äärettömän tärkeää tilan mielekkyyden ja käytettävyyden kannalta.

Muista Oberlihtin projekteista näimme mm. keskelle laitonta parkkipaikkaa pystytetyn betonisen kaupunkiyksiön, joka toimi eräänlaisena taidelaiturina. Joimme myös teetä Art Labyrint -nimisessä kulttuurikeskuksessa, jossa moldovalais-afrikkalainen bändi viritteli soittimiaan.

Kansalaisuushakkerointia

Moldovan poliittinen tilanne tuntuu yhdistelmältä sabotaasia ja kyllästymistä. Moldovalaisuuden idea itsessään on ollut vuosikymmenten ajan erilaisten tihutöiden kohteena. Kommunistit ovat tuhonneet Kansallismuseon pihalla olevan Romulusta ja Remusta esittävän patsaan useita kertoja (viimeksi 2000-luvulla) koska se symboloi Moldovan romaanista yhteyttä. Chisinaun pääkatua sen sijaan kutsutaan yhä "Leninin kaduksi", vaikka sen nimi on muutettu Stefan cel Mareksi ja lähes kaikki muutkin kommunistiset symbolit on siivottu katukuvasta pois.

Samaan aikaan maata pyörittävät oligarkit putsaavat maata valuutasta jättimäisen korruptio- ja rahanpesujärjestelmän kautta.

Vastauksena vastoinkäymisiin ja näköalattomuuteen moldovalaiset ovat päätyneet hakkeroimaan oman kansalaisuutensa. Koska Moldova oli osa Romaniaa vuosina 1918-1939 ja 1941-1944, tuolloin eläneiden moldovalaisten jälkeläiset voivat saada myös EU-maa Romanian kansalaisuuden. Miljoona moldovalaisia on muuttanut maasta tämän hakkerointioperaation kautta.

Kävimme tänään tutustumassa Romanian valtion rahoittamaan televisiokanavaan täällä Chisinaussa. Kanavan julkilausuttu tavoite oli liittää Moldova Romaniaan ja palauttaa näin vanha yhteisen kielen suoma identtinen yhteys. Uutistoimittaja kysyi minulta "mitä pidät Moldovasta?" Sanoin, että minusta tuntuu kuin olisin keskellä kylmää sotaa, vaikka oikeasti olin joutunut osaksi Romanian valtion infovaikuttamiskampanjaa. Uutisjuttu tulee huomenna televisiosta.

Luonto

Suurin osa niistä asioista, joita ihmiset pitävät luonnossa kaikkein inhottavimpina - kuten rikkaruohot ja loiset - ovat tosiasiassa jalostuksen tuloksia. Hiawatha sanoi, että valkoisten mukanaan tuoma ratamo ennakoi erämaan tuhoa. Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaat sanoivat sitä "englantilaisten jalaksi", koska se tuntui leviävän kaikkialle minne uudisasukkaat astuivat.

Musta infra

Olimme Eeron kanssa lauantaiyönä tutkimassa Tallinnan Lasnamäen läpi kulkevia moottoriteitä, joiden neuvostoaikainen funktio oli kuljettaa miehitysjoukot nopeasti idästä kohti kaupungin keskustaa. Olemme viime aikoina pohtineet paljon kaupunkisuunnittelua erilaisten ja eriseuraisten toimijoiden näkökulmasta, mikä on johtanut eläininfran käsitteen alustavaan kehittelyyn. Laiduneläimet puuttuvat Lasnamäestä. Lasnamäen moottoriteiden tapauksessa kyse on mustasta (sodankäynnin tarpeisiin kehitellystä) infrasta, jonka toissijaisesta siviilifunktiosta on historian saatossa tullut ensisijainen. Sama voi tapahtua toisinkinpäin, eli kaupunki voi muuttua äkkiä mustaksi infraksi (ja taas takaisin vihreäksi, harmaaksi, punaiseksi). Kiinnostavasti eurooppalaisella avantgarde-taiteella ja -filosofialla on ollut näppinsä pelissä tällä muodonmuutosten kentällä. Artikkeli kertoo siitä kuinka Israelin armeija käyttää Deleuzea, Guattaria ja esim. Debordia kaupunkisotastrategioidensa pohjana. Derrida ei tällaiseen toimintaan upseerin mukaan sovellu. Erilaisten kaupunki-infrastruktuurien värikoodisto on mielenkiintoinen ja kummalla tavalla impressionistinenkin (valöörit, värien vaihtuminen) asia.

Kokeellinen puutarha II

Uusia ideoita puutarhanhoitoon: Speculative Bio Indicator Garden (erit. kohdasta 35:50).

Puutarhanhoidossa on pitkälti kyse biosensitiivisyydestä siten, että puutarha toimii monimutkaisena sensorina ympäristön tilasta. Jäkälät ovat erityisen herkkiä "huomaamaan" mm. ympäristön saastumista. Ne ovat biosensoreita.

Puutarhaa voi käytännössä ajatella havaitsevana robottina.

Kokeellinen puutarha

Roman Marsin podcastissa oli mielenkiintoinen raportti "atomipuutarhoista", eli toisen maailmansodan jälkeen perustetuista kasvien säteilytyskeskuksista. Osoitteeseen atomicgardening.com on koottu tämän varhaisen geenimanipulaatioliikkeen historiaa. Atomipuutarhurointi liittyi Atoms for Peace -liikkeeseen, jonka tarkoitus oli saattaa ydinvoima tavallisten ihmisten käyttöön. Kansainvälinen atomipuutarhaseura levitti gammasäteilyn sanomaa mm. Albert Einsteinin suojeluksessa. Gammasäteilyn avulla yritettiin jalostaa uusia lajikkeita takapihoilla, ja puutarhanhoito vei huomiota pelottavista ydinaseista. Tulokset olivat myös hyviä:  nykyään viljellään lähes paria tuhatta gammasäteilyn avulla jalostettua tai mutatoitua kasvilajia.

Hakkuista

Luin Viivi Luikin mielestäni hienon Varjoteatterin, joka on matkakertomus ja muistelmateos. Luik kertoo kirjallisesta tilaisuudesta, jossa saksalainen kriitikko muistelee matkaansa suomalaiselle hakkuuaukealle: "Kun istuu siellä kannon päässä, ei kuule muuta kuin suhinaa. [...] Ihmisenä olemisen tunne katoaa. Käsitättehän te, mistä minä puhun?"

Luikin romaanin kuvaama muisto toi mieleeni Thomas Bernhardin Hakkuu-teoksen "taiteellisten illallisten" lopun, jossa humalainen Burg-teatterin näyttelijä vihdoin saa suustaan omasta mielestään rehellisen virkkeen. Hän haluaa vaeltaa metsään: "Mennä metsään, syvälle metsän uumeniin, Burg-näyttelijä sanoi, jättäytyä kokonaan metsän huomaan, siinä koko juttu, tuossa ajatuksessa, ettei itsekään ole mitään muuta kuin luontoa. Metsä, metsän puut, hakkuu, siinä koko juttu, hän sanoi äkkiä kuohuksissaan ja oli nyt lopullisesti lähdössä."

Luikin-Bernhardin kirjallinen anekdoottipari oli kaunis löytö, jonka kautta ymmärrän paremmin eurooppalaisia. Tärkeitä tulevaisuustaitoja nämä hakkuuaukioista lumoutumiset.